Maailma on kaunis -konserteissa hyvinkääläisen säveltäjä Kassu Halosen kappaleita kuullaan sinfoniaorkesterille sovitettuina versioina. Niiden soittamista johtaa kapellimestari Atso Almila.
Slide 2 of 13
Hyvinkääsalissa nähdään 26.–27. tammikuuta kolme Maailma on kaunis -konserttia. Niissä juhlistetaan säveltäjä-muusikko Kassu Halosen 70-vuotissyntymäpäivää.
Kaikki näytökset ovat loppuunmyyytyjä.
Slide 3 of 13
Halosen sävellyksiä kuullaan sovitettuina sinfoniaorkesterille, jossa soittaa Hyvinkään Orkesterin ja Mikkelin kaupunginorkesterin muusikoita.
He saavat nauttia huipputason orkesterinjohdosta, sillä puikkoa heiluttaa pitkän uran tehnyt kapellimestari Atso Almila.
Slide 4 of 13
Orkesteri ja solistit kokoontuivat Almilan johdolla viimeiseen harjoitukseen ennen konsertteja torstaina. Konserteissa kuullaan paitsi Halosen ikivihreitä myös hänen uusia klassisen musiikin sävellyksiä.
Kapellimestarin mukaan harjoitukset sujuivat hyvin.
Slide 5 of 13
Almila kertoo, että produktiossa haastavinta on ollut totutella tilaan, jossa soitetaan.
Soittajat istuvat melko hajallaan, ja vaatii harjoittelemista, jotta soitinten ajoitukset pysyvät kontrollissa.
Slide 6 of 13
Jos perällä oleva viulisti katsoo 15 metrin päässä olevaa basistia, niin siinä on jo viivettä. Ajoituksissa ei auta muu kuin kapellimestarin puikko.
”
Atso Almila
Slide 7 of 13
Almila on harjoitellut konserttia orkesterin kanssa yhteensä noin yhdeksän tuntia.
Kassu Halosen sävellys Sinfonia on 20-minuuttisen kestonsa takia niin poikkeuksellinen, että etenkin sen harjoittelu vei aikaa.
Slide 8 of 13
Solisteina konserteissa toimivat Tuure Kilpeläinen, Diandra ja Laura Voutilainen. Juontajana nähdään puolestaan Mikko Kuustonen.
Slide 9 of 13
Vesa-Matti Loirinkin kanssa yhteistyötä tehneen Almilan mukaan Kassu Halosen merkitys suomalaiselle musiikille on ollut valtava.
Vaikka Almila onkin klassisen puolen kapellimestari, kertoo hän tehneensä vastaavanlaisia produktioita myös aiemmin.
Slide 10 of 13
Kassu on todella luontainen melodikko. Hänen sävelmänsä ovat hyvin tuttuja, vaikken vapaa-ajalla kuuntelekaan musiikkia.
”
Atso Almila
Slide 11 of 13
Kahden eri orkesterin yhteisvoimin toteutettava konsertti on Almilan mukaan iso voimannäyttö.
Kapellimestarin ammatissa hänen mielestään hienointa ovat sen kautta saavutetut tunteet.
Slide 12 of 13
Kun nostaa puikon ja laittaa musiikin käyntiin, siinä tapahtumahetkellä on mieletön euforia. Se on vaan niin komeeta.